eNPS- eli Employee Net Promoter Score -luvulla mitataan työntekijöiden suositteluhalukkuutta ja sitoutumista. Triuvarella mittaus tehtiin ensimmäistä kertaa helmikuussa 2019 henkilöstökyselyn yhteydessä. Jatkossa mittaus tehdään neljä kertaa vuodessa. Lukua mitataan, jotta nähdään kuinka motivoitunutta ja tyytyväistä henkilöstö on. Kysymys ”Suosittelisitko työpaikkaasi ystävillesi tai kollegoillesi asteikolla 1-10” kertoo myös henkilöstön sitoutumisesta yritykseen.

eNPS-mittauksessa kritisoijien eli arvosanan 1-6 antaneiden prosentuaalinen osuus vähennetään suosittelijoista eli arvosanan 9 tai 10 antaneiden prosentuaalisesta määrästä. Lopputuloksena saadaan luku miinus sadan ja sadan välillä. Yli kahdenkymmenen meneviä eNPS-arvoja pidetään erinomaisina. Triuvarella ensimmäinen mittaustulos oli huikeat 70!

– Tulos on todella hyvä! Olen supertyytyväinen lukuun ja tästä on hyvä jatkaa! kommentoi Triuvaren HR-vastaava Annika Heino.

eNPS-mittaus on hallinnollisesti kevyt ja henkilöstöä kuormittamaton työkalu, joka auttaa huomaamaan muuttuvat tilanteet nopeasti.

– Haluamme aina päästä kiinni asioiden juurisyyhyn, oli kyse sitten asiakkaan teknisestä tai henkilöstön henkisestä ongelmasta. Olemme panostaneet yrityksen strategiassa henkilöstön viihtyvyyteen ja työssä jaksamisen tukemiseen. Meilläkin on ollut haastavia aikoja, jolloin kiireessä ja alati muuttuvissa tilanteissa henkilöstön resurssit ovat olleet miinuksella, mutta onneksi sujuvan vuoropuhelun avulla olemme päässeet puuttumaan asioihin matalalla kynnyksellä, kertoo Heino.

Tykkää ja jaa:

Johanna Rytkönen