Voglia Oy:n mittavan IT-strategiatyön toteuttajana

mari_laitala_voglia

“Triuvaren avulla olemme saaneet Voglialle käyttöön nykyaikaiset ratkaisut ja olemme päässeet ylläpidollisista rasitteista eroon.”
Mari Laitala, tuotanto- ja tietohallintopäällikkö, Voglia Oy

Aikuisen naisen vaatettava Voglia Oy suunnittelee ja valmistaa, sekä myy tuotteitaan myymälöissään sekä verkkokaupassaan. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Lammilla ja omia myymälöitä on Suomessa aina pääkaupunkiseudulta Ouluun asti.

Voglian aloittamaa IT-strategiaa lähdettiin toteuttamaan Triuvaren avustuksella. Lopputuloksena mm. vanhentunut palvelinympäristö virtualisoitiin, sekä myymälöihin että Viron tehtaille rakennettiin aiempaa tietoturvallisemmat yhteydet yritysverkkoon.

– Palvelimien virtualisointi oli suuri hanke, josta emme olisi selvinneet ilman asiantuntevaa kumppania. Päädyimme siirtämään palvelimet fyysisesti pois pääkonttoristamme, jolloin samalla ylläpidon ja varmuuskopioinnin automaatioon panostettiin, kertoo Voglian tuotanto- ja tietohallintopäällikkö Mari Laitala.

– Vanhenevaa palvelinrautaa ei tarvitse jatkossa itse päivittää, sillä virtualisoidussa ympäristössä voimme kasvattaa kapasiteetteja aina vallitsevan tarpeen mukaan, Laitala lisää.

 

Ainutlaatuinen projekti osoitus kyvykkyydestä

Voglia Oy

Mitä tekee: Suunnittelee, valmistaa sekä myy naisten vaatteita                                   Perustettu: 1983                Kotipaikka: Lammi Toimitusjohtaja: Markku Virtanen                                  Henkilöstö: 66                        Liikevaihto: 7 954 000€ (2013)

Palvelimien virtualisointi -hanke kesti useamman kuukauden, jonka aikana monen eri järjestelmän siirrot toteutettiin vaiheittain. Siirrettäviin järjestelmiin kuuluivat mm. ERP ja suunnitteluohjelmisto. Erityisesti suunnitteluohjelmiston toimittajan kanssa käytiin tarkkaan läpi migraation vaatimia toimenpiteitä. Ainutlaatuiseksi projektin teki osaltaan myös se, että se oli suunnitteluohjelmiston toimittajalle ensimmäinen tämän tyyppinen migraatio. Tämä puolestaan puhuu IT-kumppanin kyvykkyydestä toimia erilaisissa ympäristöissä, kertoo Triuvaren toimitusjohtaja Toni Rantanen.

– Monella yrityksellä on hyvin erilaisia ja räätälöityjä ohjelmisto- ja palvelinratkaisuja käytössä. Näiden jatkuvuudesta, päivittämisestä ja tuesta voi koitua liiketoiminnalle riski, jos järjestelmää ei osaa ylläpitää kuin yksi tai kaksi henkilöä yrityksessä. Tällaisten uudistamisessa ja päivittämisessä usein kaivataan erityisosaamista avuksi. Pystymme tarjoamaan suuriin projekteihin koko asiantuntijakaartimme käyttöön, jolloin kaikki toimenpiteet voidaan suunnitella ja toteuttaa ilman suuria työnseisauksia, Rantanen sanoo.

Lisää tehoa uusilla työskentelytavoilla

Yritykseen otettiin käyttöön Microsoft Office 365 -pilvipalvelut modernisoimaan vanhahtavia sähköposti- ja kalenteriympäristöjä. Taustalla oli tarve mm. helpottaa sähköpostipalveluiden käyttöä eri päätelaitteilla ja jaettujen kalenterien avulla tehostaa sisäisiä toimintamalleja. Yrityksen sisäistä viestintää helpottaa nyt pilvipalveluihin kuuluva Lync-ohjelmisto, joka on reaaliaikaisen viestinnän työkalu.

– Triuvaren avulla olemme saaneet Voglialle käyttöön nykyaikaiset ratkaisut ja olemme päässeet ylläpidollisista rasitteista eroon. Lyncin avulla olemme parantaneet päivittäistä kommunikointia eri toimipisteiden välillä. Lisäksi myymälämme ja tehtaamme toimivat nyt uudessa, päivitetyssä yritysverkossa entistä tietoturvallisemmin. On hienoa, että olemme löytäneet kumppanin, joka pystyy vastaamaan tarpeisiimme arkisten tukitilanteiden lisäksi vaativissa projekteissakin, Laitala sanoo.


IT-palveluiden hankinta ja ostaminen ovat organisaatioille hankkeita, joilla voidaan saavuttaa kaivatun huolettomuuden lisäksi suoria kustannussäästöjä.



Teimme tarjouspyyntöpohjan helpottamaan IT-palveluntarjoajien vertailua. IT-palveluiden kilpailutuksissa valintaa ohjaa usein palvelukokonaisuuden hinta, mutta palvelukokonaisuuksissa on myös laajoja sisällöllisiä eroja, joiden vertailu voi olla haastavampaa.